lauantai 21. joulukuuta 2019

Rock´n roll art journal

Piiiitkä prosessi on julistetaan nyt valmiiksi.

Idea syntyi kiiltävästä, mustasta paperista, joka toi mieleen vinyylilevyt ja rasvaletin. Painoin paperiin uurteet pallokärkisellä työkalulla ja hologrammikartonki sopi hyvin levyn keskustaksi. Lattia on maalattu valkoisella akryylimaalilla ja mustalla tussilla.

Tanssipari oli haastavin osuus, en ole ikinä ollut hyvä ihmisten piirtämisessä. Niinpä otin tässäkin netin avuksi ja etsin suurin piirtein sopivan kuvan. Siitä sitten piirsin osin läpi ja osin muokkasin mieleiseksi. Väritys Copiceilla.

Myös valokyltti oli hankala ja vaati monia kokeiluja eikä lopputulos siltikään ole sitä mihin pyrin. Valo on hankala kuvattava, pitänee harjoitella sitä lisää... Valokyltin teksti on kirjoitettu pinkillä kohoaineella kuultopaperille. Samaa ainetta on tuputeltu kyltin ympärille. Kyltin kehikko on piirretty tussilla ihan vain vapaalla kädellä, samoin tekstit ja nuotit.


lauantai 21. syyskuuta 2019

Joulukortti Radio Novaan, Double Slider -kortti

Paljon on kokeiltu viime aikoina uusia tekniikoita ensimmäistä kertaa elämässäni, niin myös tässä kortissa. Kokeilin ensimmäistä kertaa Lawn Fawnin Double Slider -stansseja. Mekanismi oli ihan helppo koota, vaikka reunojen kolot menikin aluksi liian keskelle. Piti videosta tarkistaa, miten kyseinen stanssi pitikään kohdistaa. Hiukan pitää tulevissa korteissa harjoitella mekanismin säätöä, se ei aivan moitteettomasti toiminut vaan välillä tökkäsi kiinni.
Piparit on tehty Sunny Studion piparileimoilla ja stansseilla. Valkoinen kohojauhe oli juuri hyvä piparien leimaamiseen, koska se näyttää kartongin pinnassa aivan sokerikuorrutukselta. Tekstit on leimattu Finnstamperin leimoilla. Leimasin piparit ekokartongille ja värjäsin Distress-musteilla sopiviksi. Siitä aiheutui kuitenkin myöhemmin hankaluuksia. Nimittäin joihinkin kohtiin halusin lisäillä "kuorrutusta". Väritin ne kohdat valkoisella geelikynällä ja laitoin päälle Nuvo Glazea saadakseni kiiltävän pinnan. Tämä ei toiminut, koska kostea aine liuotti värin taustasta ja valkoisesta kuorrutuksesta tulikin kellertävää. Tilanne korjautui levittämällä päälle valkoista Enamel Accentsia, mutta tuli aikamoisen korkeat kuorrutukset :). 

Panostin kerrankin myös hieman kirjekuoreen. Leimailin pipareita kuoreen ja kirjoitin saajan sivellintekstauksella, jota olen viime aikoina alkanut harjoitella.




Distress Oxide -kokeiluja ja Shadow Box -kortti

Inspiraatio kokeiluun lähti tekniikasta, jonka näin Youtubessa. Ideana oli värjätä kiiltäväpintainen, alkoholimusteille tarkoitettu kartonki Oxide-musteilla ja sitten levittää päälle Distress Micro Glazea. Glaze nostaa musteen värit esille ja pinnasta tulee kiiltävä.

Laitoin mustetta suoraan lasille tai tarttumattomalle alustalle, ruiskutin vedellä ja laitoin kartongin alustalle. Lisäksi tein siveltimellä roiskeita. Kumpikin kartonki näytti ensin oikeanpuoleiselta: vaalealta ja mattapintaiselta. Glazen levittämisen jälkeen kartonki muuttui tuollaiseksi kuin vasemmalla puolella eli kirkasväriseksi ja kiiltäväksi.

Testailin samalla Oxideja muillekin kartongeille samalla tekniikalla (ilman Glazea). Vasemmalla ylhäällä on siis alkoholimusteille tarkoitettu kartonki, sen alapuolella Neenah ja oikealla vesivärikartonki. Neenah ei oikein soveltunut näin märkään tekniikkaan ja kuten mallista näkyy, värit eivät juurikaan sulautuneet toisiinsa vaan aika selkeästi näkyy, mikä kohta kartongista on osunut minkäkin väriseen musteeseen. Akvarellikartonki toimi kyllä hienosti. Kaikissa on käytetty saman värisiä musteita.




Testit päätyivät taustoiksi merenneitokortteihin, joiden kuvat syntyivät Lawn Fawnin leimoilla. Näistä riitti yhteen tavalliseen korttiin ja yhteen Shadow box -korttiin, joka on ensimmäinen tekemäni. Boksikortin kannen värjäsin erikseen musteilla ja sapluunalla.

Kortin teko oli helppoa Lawn Fawnin stansseilla. Valmis kortti oli aika paksu eli kannattaa mahdollisuuksien mukaan koristella osat suoraan ja liimata mahdollisimman vähän koristeita pintaan.








lauantai 10. elokuuta 2019

Simppelit ristiäiskutsut

Kutsut poikamme ristiäisiin syntyivät niistä tarvikkeista, joita oli kotona jo valmiiksi. En halunnut väriksi perinteistä vaaleansinistä, vaan valitsin itselleni mieluisamman vaaleanvihreän.

Tennareiden ja tekstin leimailu sujui pikavauhtia sarjatyönä Timpan leimailualustan avulla. Kirjekuoressa on sama tennarikuvio, mutta se on leimattu vaaleammalla musteella ja osittain kuoren reunan ohi.

Kutsujen nauhat on kierrätysmateriaalia. Olen säästänyt niitä satiininauhoja, joita on paidoissa henkareihin ripustamista varten. Minulla ei ollut valmiiksi vihreitä nauhoja, vaan värjäsin valkoisia Copic-tusseilla vihreiksi. Värjäys kävi helposti asettamalla tussin leveä pää alustaa vasten nauhan päälle ja vetämällä koko nauha tussin kärjen alitse. Nauhasta tuli värjätessä hieman kovempi, mutta se oli edelleen riittävän taipuisa solmittavaksi rusetille kortin ympäri. Nauha pysyy paikoillaan kaksipuolisella teipillä.

Läppärikortti ruutupaitamiehelle


Työkaverille, joka vaihtoi tietokonehommiin. Taustan värjäämisessä tavoiteltiin kyseisen henkilön ruutupaidan kuosia, toteutus Timpan sapluunalla ja Distress-musteilla.

Tietokone on stanssattu harmaasta kartongista Marianne Designin stanssilla, joka myös kohokuvioi yksityiskohtia koneeseen. Musteilla ja tusseilla sain kohokuvioinnit paremmin näkyviin sekä varjostuksia sopiviin paikkoihin, jotta lopputulos muistuttaa enemmän oikeaa kannettavaa. 

Ruudun kuviot on leimattu stanssisetin mukana tulevilla leimoilla, joiden laatu oli melkoinen pettymys. Kirjekuorileimasta puuttui pala ja sitä piti täydentää kynällä. Latauskuvio taas oli niin mutkalla, että oli melkoinen haaste saada leimattua se suoraan.

Kortin sisäpuolella käytin samaa stanssia, mutta tällä kertaa vain kohokuvion tietsikkakuvion korttiin ja leimasin tekstin ja kirjekuoren sen ruudulle.

Leirinuotiokortti

Tämä kortti lähti partioaktiiville kiitoksena yhteistyöstä. Taustan maasto, taivas ja kuu on värjätty Distress-musteilla maskeja apuna käyttäen. Tähdet on tehty roiskeina, osassa niistä on kimalletta (Shimmer Spritz tai Perfect Pearls, en enää muista :P). Samaa kimallusta on kuussa ja tekstissä. Teksti on stanssattu useampaan kertaan ja kuviot on liimattu päällekkäin ennen korttiin kiinnittämistä. Päällimmäinen tekstileike on värjätty samaan tapaan kuin kuu.

Kehys on stanssattu ja värjätty Distress-musteilla. Stanssattu kehys oli tämän kortin kanteen hivenen liian iso, joten piti leikata sitä reunoista vähän pienemmäksi. Kehys on kiinnitetty kohoteipillä.

Teltta, nuotio ja klapit on piirretty erilliselle kartongille ja väritetty Copiceilla (?). Kuviot on leikattu saksilla irti ja liimattu korttiin. Teltan naru ja kiila on piirretty kuitukärkikynällä.

lauantai 3. elokuuta 2019

Haitarikortit avaruus- ja meriaiheella





Tässä tilauksesta syntyneet, elämäni ensimmäiset haitarikortit. Korttien saajat olivat molemmat alle kouluikäisiä poikia, ja muita toiveita ei ollut kuin toiselle avaruusaihe ja toiselle meriaihe. 

Kortit taittuvat eri tavalla. Avaruuskortissa päällimmäisenä on alimmainen paneeli ja merikortissa ylimmäinen.      
Tein molempien korttien maisemat suurimmaksi osaksi yhteen tasoon, koska korttien tekohetkellä minulla ei ollut vielä setteihin kuuluvia stansseja.  Näin ollen kuvat on ensin leimattu ja väritetty, sitten ne on peitetty joko maskipaperilla tai maskiaineella taustan tekemisen ajaksi.

Kortit nuutattuani tuli mieleen, että näitä ei voikaan värittää Copiceilla kuten olin suunnitellut, koska muste tulee kartongista läpi. Niinpä värittelin planeettoja Distress-tusseilla ja merenneidon, kalat ym. puuväreillä.                                              



Avaruuskortissa tekstit on koholeimattu valkoisella kohojauheella, isot kirjaimet on sen jälkeen värjätty Distress-musteilla. Päivänsankarille -tekstin leimasin stanssattuun banneriin, jonka värjäsin samaan tapaan Distress-musteilla kuin taustankin. Tähtiä tein sekä roiskimalla valkoista maalia, että koholeimaamalla. Koholeimatut tähdet tehtiin ennen taustan värjäämistä, koska pimeässä hohtava kohojauhe on osittain läpikuultavaa.

Eläimet, raketti ja astronautti on leimattu erilliselle kartongille, väritetty Copiceilla, leikattu käsin irti ja sitten liimattu paikoilleen korttiin. Nurmikot on stanssattu ja värjätty Distress-musteilla. Astronautin kypärässä on Glossy accentsia.


Merikortissa taustan värjäämisessä oli apuna aaltokuvioinen sapluuna sekä kortin yläosassa sädekuvioinen sapluuna. Onnea -tekstin leimasin valkoisella kohojauheella erilliselle kartongille pyöreillä kirjainleimoilla. Leikkasin kirjaimet irti ja laitoin päälle Glossy accentsia.

Käytin myös merikortissa pimeässä hohtavaa kohojauhetta ankeriaassa ja kalan houkutinpallossa (??).




















































Tirppa biitsillä

Tämä kortti lähti rehtorille kesätoivotuksena ja kiitoksena kuluneesta lukuvuodesta.

Ympyrän reuna on kohokuvioitu stanssilla suoraan korttipohjan kanteen. Leikkasin samalla stanssilla maskipaperin kortin ulkoreunan suojaksi maiseman tekemisen ajaksi. Muutama kerta piti harjoitella, että osasin jakaa ympyrän sopivassa suhteessa taivaaseen, mereen ja rantaan. Ympyrästä on aina piilotettu maskilla kaksi osaa yhden osion Distress -musteilla värjäämisen ajaksi. Taivaalle on tehty pilvet töpöttämällä vedellä ohennettua gessoa ja linnut on piirretty mustalla kuitukärkikynällä.

Meren värjäämisessä oli apuna aaltosapluuna. Tyrskyt on tehty töpöttämällä valkoista gessoa kovaharjaksisella siveltimellä. Rannan hiekkamainen vaikutelma on tehty roiskimalla siveltimellä ruskeita Distress-musteita.

Lintu on leimattu erilliselle kartongille mustalla Lawn Fawnin musteella ja väritetty Copiceilla. Uimahousut piirtelin ja leikkasin vapaalla kädellä ja liimasin ne linnulle jalkaan. Piirsin linnulle aurinkolasit päähän ja loppusilauksena laitoin laseihin ja nokkaan Glossy Accentsia. Koska linnun jalkoja olisi ollut haastavaa leikata, leimasin ne valmiiksi korttiin oikeaan kohtaan ja liimasin sitten linnun paikoilleen. Copiceilla väritin hieman maata linnun jalkojen alle.

Teksti on leimattu yksittäisillä FinnStamperin kirjainleimoilla.

Leidit rannalla

Eläkkeelle jäävälle työtoverille tällainen kortti. Tarkoitus oli tehdä koko kortti yhteen tasoon, mutta idea jalostui matkan varrella joten osia piti lisäillä liimailemalla vielä jälkeenpäin.

Leimasin ensimmäisenä tädit korttiin Lawn Fawnin mustalla musteella ja väritin kuvan Copiceilla. Sen jälkeen laitoin kuvan päälle maskin.

Taustasta on aina piilotettu osa maskilla ja näkyviin jäävä osa on värjätty Distress -musteilla. Taivaaseen on lisätty pilviä töpöttelemällä vedellä ohennettua valkoista maalia. Valkoista maalia on käytetty myös meren tyrskyissä, mutta töpöttely on tehty kovaharjaksisella siveltimellä. Meren tekemisessä apuna oli aaltosapluuna. Rantahiekan tuntua saatiin roiskimalla mustetta pienellä siveltimellä värjättyyn taustaan. Kaikki kortteilijat taitaa sanoa samaa, mutta on mahtavaa irrottaa maski kuvan päältä ja nähdä koko kokonaisuus.

Tässä kohtaa aloin miettiä, mihin kohtaan korttia tulee teksti ja syntyi idea banneria vetävästä lentokoneesta, joita usein etelän rannoilla näkee. En löytänyt mistään sopivaa lentsikkaleimaa joten googlailin sopivia kuvia, piirsin koneen mallista, väritin sen ja leikkasin sen irti. Stanssasin bannerin, leimasin siihen tekstin ja nipsaisin saksilla bannerista toisen pään pois. Liimasin koneen ja bannerin taustaan ja piirsin mustalla kynällä narut niiden väliin.


Kukkakortti eläkeläiselle

Työtoveri jäi eläkkeelle - otin taas asiakseni tehdä koko porukan puolesta hänelle kortin. Ainoa ennakkoajatus oli, että sinisävyinen sen pitää olla. Tällainen tuli.

Tausta: Tausta on valmiiksi kohokuvioitu paperi jostakin vanhasta setistä, jonka kaivoin kaapin pohjalta. Reunoja on sävytetty Distress-musteilla.

Banneri: Teksti on leimattu mustalla stanssattuun banneriin. Bannerin reunoja on ressattu ja banneria on värjätty Distress-musteilla. Bannerin kiinnityksessä on käytetty liimaa ja eri korkuisia tarrapaloja, jotta siihen saatiin aaltoileva vaikutelma.

Kukat: Pienet kukat ovat valmiskukkia ja ne on vain liimattu paikoilleen. Ison kukan osat on stanssattu ja muotoiltu ennen kokoamista. Lopuksi sävytin kukkaa aivan vähän Distress-musteilla ja liimasin sen paikoilleen. Lehtiä varten värjäsin ensin paperin yhdistelemällä erilaisia vihreitä musteita mitä sattui löytymään ja vasta sitten leimasin ja stanssasin lehdet.

Lisäksi kukkien joukkoon on liimattu niintä, jonka olen joskus säästänyt saamastani kukkakimpusta sekä mikrohelmiä ja Mini Prills -helmiä.

There is a time and place for wine

Tämä oli niitä pakko saada -leimoja - ihan huipputeksti :). Heti oli tiedossa myös se, kenelle sillä tehdään kortti. Kyseessä on yhdistetty kiitos yhteistyöstä / synttärikortti.

Kuva ja tekstit on leimattu Versafine -musteella ja väritetty Zigin Real Brush -tusseilla. Reunojen pinkit raidat on tehty samoilla tusseilla.

Äitienpäiväkortit 2019




Tausta: Embossing diffuuserin avulla kuvioin kohokuviointitaskulla  vain osan taustasta. Paras asetus Big Shotissa oli pelkkä pohja ilman shimiä ja thin die adapteria. Oranssin kortin reunat on koholeimattu kultaisella kohojauheella.

Perhoset: Perhoset on koholeimattu kultaisella kohojauheella, värjätty Distress-musteilla ja stanssattu irti. Perhoset on kiinnitetty taustaansa keskeltä liimalla ja reunoista kohotarratyynyillä.

Tekstit: Tekstit on koholeimattu kultaisella kohojauheella. Oranssissa kortissa bannerin reunat on värjätty Distress-musteilla. Bannerit on stanssattu ja kiinnitetty kohoteipillä taustaan.

Lopuksi liimasin korttien väreihin sopivia timangeja taustaan.





sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Art Journal - Choose to shine




Tehtiin oppilaiden kanssa lumihiutaletöitä vanhalla kunnon tekniikalla: lumihiutale valkoisella vahaliidulla ja taustan laveeraus vesiväreillä. Töistä tuli niin upeita, että teki mieli tehdä oma versio... Joka tosin ei vedä vertoja oppilaiden upeille töille.

Taustana on Strathmore Visual Journal, jonka sivut ovat paksua vesiväripaperia. Vesivärien sijaan käytin taustassa Distress Stain -värejä, jotka ovat pölyttyneet hyllyllä kauan käyttämättä.

Tumma reuna ja tekstien ympärystät on tehty Inktense-kynällä ja väri levitetty vedellä.

Blingiä taustaan tuli Shimmer Spritzillä ja Nuvon kimallekynällä.

Tekstit ovat Timpan Small Talk -tarralehtiöstä.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Osanottokortti kukat ja perhonen

Joy!Craftsin leimalla leimattu vesivärikartongille Distress-tusseja käyttäen. Värejä on leimaamisen jälkeen levitetty kostealla siveltimellä ja tusseilla on tehty lisää varjostuksia kukkiin ja lehtiin. Pikkukukkien keskustat on tehty valkoisella geelikynällä. Tekstileima on Korttipajasta ja se on leimattu samanvärisellä Distress-musteella kuin isot kukat on väritetty. Perhonen on leimattu ja stanssattu HOTP:n välineillä. Paneeli on liimattu korttipohjalle, jonka reunoihin on hangattu samaa violettia mustetta.

Iso synttärikakkukortti

Kakun osat on stanssattu Creative Expressionsin stanssilla. Väritykset on tehty Copic-tusseilla ja niihin on lisätty päälle Nuvon glitterikynästä kimalletta. Kuorrutteiden päälle on levitetty Glossy Accentsia ja nauhojen koristeeksi on liimattu Lucy's cards -puolihelmiä. Tekstit on Altenewn Birch land -setin suomenkielisestä versiosta.

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Futiskortti 5-vuotiaalle

Tausta: Värjätty Distress-musteilla, pilvet on töpötelty vedellä laimennetulla gessolla. Reunoihin on tupsuteltu samoja mustesävyjä.

Maali: Tolpat on piirretty ja leikattu käsin valkoiselle kartongille, päälle on levitetty kerros Glossy Accentsia. Verkko on stanssattu Marianne Designin stanssilla vihreästä kartongista ja siihen on leimailtu vihreällä pieniä jälkiä.

Jalka ja pallo: Koholeimattu Joy!Craftsin leimalla, jalkaa on jatkettu käsin piirtämällä ja se on väritetty Copiceilla. Numero 5 on kirjoitettu käsin.

Teksti: Cheery Lynn Designsin stanssi.

Autoaiheinen kortti 2-vuotiaalle

Tausta: Maalattu vesivärikartongille Distress-musteilla. Ruohikko on tehty Inktense -kynillä. Ruutulippureunat on washiteippiä, joka on liimattu Matt Mediumilla kartongille ja kiinnitetty taustaan kohoteipillä.

Auto: Stanssattu Nellie's choicen stanssilla valkoisesta kartongista, punaisesta satiinikartongista ja hopeasta peilikartongista. Pupu on Marianne Designin leima ja kuva on väritetty ja leikattu käsin. Numero 2 on Finnstamperin leima.

Kyltti: Tolpat on leimattu ja stanssattu Lawn Fawnin tuotteilla, banneri on stanssattu Marianne Designin stanssilla ja reunoihin on piirretty kuitukärkikynällä. Tekstileima on Dekoretelta.

tiistai 9. lokakuuta 2018

Pikakortti 2-vuotiaalle

Vesivärejä (Windsor&Newton) sateenkaarenväreissä on levitetty vesivärikartongille. Taustan kuivuttua numero on stanssattu taustasta Korttipajan isolla numerostanssilla ja kiinnitetty takaisin samaan paikkaan softiksella korotettuna.Numeron ympärille on kiinnitetty Lucy's cards -timantteja, joiden väri on valittu taustan mukaan (yhteensä viittä eri väriä.

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Uneton yö -kortti

Tausta: Yläosassa on tummansininen kuviokartonki, jota on varjostettu tummansinisellä Distress-musteella. Alaosassa on kraft-kartonki, johon on leimattu puunsyykuviota ja sitten vielä värjätty ruskeansävyisillä Distress-musteilla.

Ikkuna: Ikkunan takana oleva yötaivas on tehty Distress-musteilla, Shimmer Spritz-roiskeilla ja kuussa on käytetty Inka Goldeja. Ikkunan kehys on piirretty ensin viivaimen avulla ja leikattu sitten askarteluveitsellä.

Lintu: Lintu on Tim Holtzin Grazy Birds -leimasinsetistä ja se on väritetty Copiceilla. Hatun piirsin vapaalla kädellä ja väritin myös sen Copiceilla. Hatun reunaan ja tupsuun käytin lumiefektiainetta. Linnun silmissä on Glossy Accents-ainetta. Lintu on kiinnitetty kohotarroilla taustaan. Jalat leimasin suoraan taustaan valkoisella kohojauheella, jonka väritin päältä oranssilla Copic-tussilla.

Puhekuplat: Kuplat on stanssattu X-cutin stansseilla ja kiinnitetty kohotarralla. Kupliin voi sitten kirjoittaa, mikä kenetkin pitää hereillä öisin. Tähän korttiin kirjoiteltiin rehtorin keväisiä murheita.

Kortti putkimieheksi valmistuneelle

Tausta: Työkalut on leimattu Vivan työkaluleimoilla harmaalla musteella harmaalle kartongille. Punaiset reunat on tehty värittämällä taustakartongin (Neenah) reunat punaisella Copicilla, jota käytin myös Mario-hahmossa.

Mario: Kuva on tulostettu ja piirretty läpi hieman muokaten Neenah-kartongille. Hattuun vaihdoin M-kirjaimen tilalle N:n saajan nimen mukaisesti. Reunat on vahvistettu Copic multilinerilla ja kuva on väritetty Copiceilla. Napit on keltaista Nuvo Drops-ainetta.